LANKAPAJAN STRATEGIA

Tavoitteenani on, että käsintekijät voivat tilata suomalaisilta lammastiloilta saaduista villoista tuotettua lankaa moniin eri käyttötarkoituksiin.  

Tällä pyrin myös siihen, että lankojen alkuperä on tiedossa ja ne myydään lammastilojen omina tuotteina.

Suomessa kehräämöt ovat pieniä muuhun maailmaan verrattuna, siksi langan saantikin saattaa joskus olla hidasta. Villoja ei pestä kovilla aineilla, jotta kuitu pysyy elävänä, kimmoisana ja mukavana käyttää. 

Käyttämällä kotimaisia kehräämöitä varmistamme arvokkaan suomenlampaan ja muiden rotujen villan saannin Suomessa sekä työn pysymisen kotimaassamme. 


Verkkokaupasta löydät vähän myös muita suomalaisia lankoja, joista joku työvaihe tehdään Suomessa. Langan raaka-aine ei näissä välttämättä ole Suomesta.

Valitettavasti ihan kaikkea ei Suomestakaan saa, joten merseroidut puuvillalangat tulevat täysin ulkoa. Laatu määrittää sen, miksi olen ne kauppaani halunnut.